Puhuminen helpottaa

Olen puhunut tänään T:n kanssa. Ensin lähinnä käytännön asioiden hoitamista, sitten vähän kuulumisiakin. Koitin muutaman päivän suorastaan välttää puhumista, koska pidin tärkeänä sitä, että oppisin kääntymään murheineni jonkun toisen puoleen. Todennäköisesti tauko olikin tarpeellinen.

Nyt puhuessa aluksi itketti, mutta tunnetilat tasoittuivat pian. Kun suurin osa keskustelusta käytiin kirjallisesti, kaikki tuntui helpommalta. Olen jo kauan sitten tajunnut, ettei rakkaus välillämme ollut koskaan kovin platonista sorttia: se on aina roihunnut fyysisen läsnäolon voimasta. Kun toinen ei ole lähellä eikä edes kuule toisen ääntä, on helpompaa pystyä jo juttelemaan asioista.

Tänään kuulin, etten ole ainoa, joka on nyt viikon ollut aika pihalla. En tahdo, että T:llä on paha olla, mutta tuntuu hyvältä, että suhteemme oli kuitenkin hänellekin murehtimisen arvoinen – vaikka T onkin ehkä maailman huonoin murehtija.

En oikein edes tiedä miksi, mutta loukkaannuin, kun T puhui panetuksesta ja siitä, miten yhden illan juttu houkuttaisi. Tein kyllä selväksi, etten missään tapauksessa halua ihan lähitulevaisuudessa kuulla, jos T:llä on jotain suhteita. Ehkä tämä loukkaantuminen liittyy siihen, että T joskus kertoi, miten kaikki halut hävisivät pitkäksi ajaksi aikoinaan, kun yksi toinen tyttö jätti. Minulle tulee jotenkin sellainen olo, että olisin vähemmän merkittävä kuin joku muinainen parin kuukauden juttu.

On kyllä aivan selvää, että elämämme tulevat olemaan varsin erilaisia, kunhan toipuminen vain pääsee vauhtiin. Tiedän, että T on jo kauan haikaillut satunnaisseksin perään. Minä olen kokemukseni tunteettomasta seksistä hankkinut jo teini-iässä, eikä ainakaan nyt tunnu yhtään siltä, että olisi suurempaa tarvetta väkisin kerätä kokemuksia. Ei ole tietenkään kovin yllättävää, että niinkin seksuaalinen olento kuin T kaipaa seksiä ja haikailee erilaisia kokemuksia. Ehkä minua satuttaa siinä lähinnä se, että minun suhtautumiseni on niin erilaista. Jos joku nyt sanoisi minulle, etten koskaan enää tule harrastamaan seksiä muiden miesten kanssa kuin tulevan aviomieheni, olisin luultavasti vain tyytyväinen. Odottelisin onnellisena sitä luultavasti aika lähitulevaisuuteen sijoittuvaa hetkeä, kun kohtaisin tämän mieheni. Enkä osaisi yhtään ajatella, että jään jostakin paitsi.

Mainitsemisen arvoista lienee se, että en liitä näihin pohdintoihin mitään moraalisia kysymyksiä. Mielestäni kahden vapaan ihmisen välisessä seksissä ei ole moraalista ongelmaa. Ongelmaa ei ole niin kauan kuin kanssakäyminen tapahtuu kahden vapaan ja vapaaehtoisen osapuolen välillä. Kaikki muut muuttujat ovat melko yhdentekeviä. Jos T siis päättää kalastaa itselleen jo lähiaikoina baarista yöksi naisen, se on hänen asiansa eikä hän tee siinä mitään väärää. Väärin hän tekee vasta, jos hän tieten tahtoen satuttaa minua kertomalla asiasta minulle. Jos taas minä itse jossain vaiheessa tunnen halua satunnaisseksiin, en usko, että minulla on sitä vastaan valtavia estojakaan. Kun moraali ei ole tiellä, asiat ovat ehkä joustavampia. Kuitenkin ihan itseäni suojellakseni suhtaudun niin, että mitään kovin satunnaista ei tule syntymään. En kuitenkaan yleensä osaa suhtautua ihmisiin kovin tunteettomasti.

Tässä sitten näemmä ensimmäinen seksiäkin käsittelevä tekstini tähän blogiin. Tämä tuskin on kaikki, mitä aiheesta vielä on sanottavaa, joten kannattaa ehkä henkisesti valmistautua ajoittaiseen inhorealismiin ja "tätä minä en halunnut tietää" -hetkiin.