Toipumisen keinoista

Näin tänään aamupäivällä ihmisiä, puolituttuja. Aluksi se pelotti, en olisi mennyt, ellei olisi ollut pakko. Itku kurkussa pelkäsin, että tulisi puhe jostakin, jonka takia minun olisi viitattava nykyiseen tilanteeseeni. Mitään sellaista ei kuitenkaan noussut esiin, tunnelma vapautui ja lopulta nauroin muiden mukana. Tunsin innostusta ja odotusta. Hetken aikaa suru oli vain takapiruna tunnemaisemassani.

Tänään jaksan taas uskoa siihen, että kiipeän erosta yli. Se ei ehkä tapahdu päivässä, viikossa tai kuukaudessa, mutta ennemmin tai myöhemmin minä vielä uskon, että kaikki tämä, mitä nyt käyn läpi, on positiivista tai ainakin minulle tällä hetkellä tarpeellista.

Olen nyt nämä muutamat päivät Turussa koittanut pitää ainakin fyysisestä hyvinvoinnistani tarkasti huolta. Henkinen hyvinvointi sahaa ylös ja alas, mutta fyysinen hyvinvointi on yleensä edellytys sille, että edes joskus olisi hyvä mieli. Olen koittanut syödä järkevästi ja alkanut lenkkeillä enemmän. Tosin lenkkeily on ihan yhtä paljon henkiselle kuin fyysisellekin hyvinvoinnille: ihmisen näkeminen tekee hyvää, ja välillä ajatukset kulkevat vapaammin, kun olen itsekin liikkeessä. Ruoan ostaminen ja valmistaminen on tuntunut nyt raskaalta, mutta siitä tulee kuitenkin hyvä mieli. Tulee sellainen olo, että pystyn kuin pystynkin huolehtimaan itsestäni.