Helpotuksia

On mielenkiintoista verrata, miten tunteet T:tä kohtaan ennen eroa ja eron jälkeen vaikuttavat minuun. Tietyt ihanat asiat, jotka ennen saivat aikaan onnea ja rakkauden puuskan, tekevät minut nyt haikeaksi, onnettomaksi ja pahimmillaan katuvaksi. Toisaalta sitten ne asiat, jotka minua raivostuttivat, stressasivat ja rasittivat ennen, saavat minut tuntemaan helpotusta.

Olen helpottunut, ettei minun enää tarvitse stressata, jaksaako toinen aikuinen ihminen herätä, nousta sängystään ja mennä työpaikalleen. T saa nukkua vaikka koko päivän, se ei ole enää minun ongelmani. Vielä hetken hän saa hakea minulta myötätuntoa, kun hän tuntee itsensä typeräksi ja harmittelee, miten taas jäi menemättä töihin. Mutta ennemmin tai myöhemmin etäisyys on kasvanut niin suureksi, että voin vain todeta: "oma moka". Eikä minun tarvitse lohduttaa sen jälkeen.

Olen helpottunut, ettei minun enää tarvitse tuntea, että tapani ajatella on väärä. Nyt saan suunnitella asiat etukäteen, olla ajoissa ja ehkä jopa olettaa, että muutkin ovat ajoissa.

Ehkä se on niin, ettei ristiriidoilta voida välttyä, kun vahva J pariutuu vahan P:n kanssa. Ei ainakaan silloin, jos vahvan P:n eläytymiskyky ei riitä ymmärtämään, että omille ajatuksille täysin päinvastainen lähestymistapa voi olla esittäjälleen tärkeä. Kun minulle rakennetaan savesta (tai mistä ikinä) unelmamiestä, siihen mieheen ehkä kannattaisi muovata persoonallisuuden kohdalle ainakin heikko J. Ei vahvaa, koska todennäköisesti toinen vahva J tekisi minut hulluksi. Asioista tulisi jo liian joustamattomia, liian suunniteltuja. Eikä se oikeasti ole edes tervettä olla kaiken kanssa niin hiton J. Kuitenkin heikko J todennäköisesti ymmärtäisi minua, kun kaipaan järjestystä ja varmuutta. Se ymmärrys ehkä tekisi sen, että en tuntisi itseäni vääränlaiseksi, vaikka pinttyneimpiä tapojani hienovaraisesti muokattaisiinkin.

Kaiken kaikkiaan on helpotus, että minulla on tavallaan lupa päästää irti T:n huolista. Minun ei tarvitse murehtia, kauanko täysin ilman järkiperusteita hankittu auto tällä kertaa kestää. Ei tarvitse murehtia, miten käy siviilipalveluksen suorittamisen kanssa. Ei tarvitse murehtia, vaikka T ei laitakaan itselleen mitään kunnollista ruokaa.

Kun vain taas opin siihen, minulla on harteillani vain oma taakkani. Minulla on kai taipumus ottaa muiden taakat kannettavikseni. Ehkä sitten, kun taas päädyn läheiseen ihmissuhteeseen, osaan valita jonkun, joka itsekin huolehtii asioistaan niin, ettei minun tarvitse.

On kai kuitenkin ihan selvää, että minä edelleen huolehdin. Kun olemme tekemisissä, koitan kehottaa T:tä tekemään itselleen jotain kunnollista syötävää. Ja huolestun, jos kaikki ei ole hyvin. Minä kannan T:n taakkaa vielä kauan, mutta helpottaa, kun tiedän, että minulla on täysi oikeus päästää siitä irti.