Lähden huomenna kotiin Turkuun. Muuttotouhu jatkuu. Näen T:n ensimmäistä kertaa viikkoon ja aloitan sopeutumisen oikeaan uuteen elämääni. Minua pelottaa.
Olen huomannut, että vielä jollakin tasolla en ole sisäistänyt eroa ollenkaan. Jokin pieni ja tiedostamaton osa minusta nimittäin ihan selvästi uskoo, että Turkuun palaaminen palauttaa kaikki asiat ennalleen. Että yhtäkkiä kaikki olisi ihan niin kuin ennenkin, asiat ympärillä saisivat elää ihan niin kuin elävät, mutta me T:n kanssa olisimme yhdessä yksi yksikkö ottamassa kaikki haasteet vastaan.
Todellisuus luultavasti iskee päin kasvoja viimeistään huomenna illalla, kun käyn taas yksin nukkumaan.
En tiedä, miten pian saan yksiössäni netin toimintaan. On mahdollista saada se jo tällä viikolla, mutta mistään ei ole minkäänlaisia takuita. Vaikea kuvitella, miten pahasti hypin seinille netittömässä kämpässä yksinäni... Pelkään vähän yksin olemista. Tiedän, että pahoilla ajatuksilla on tapana paisua aivan järjettömiin mittasuhteisiin, kun on paljon yksin. Varsinkin yöllä.
Juuri nyt elämä tuntuu aivan hirveän rasittavalta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Löysin blogisi, ja palasin samalla niihin hetkiin, joita koin itse viime vuoden puolella. Ne tunteet, joita eron aikana kokee, ne on yksilöllisyydestään huolimatta Niin Samanlaisia.. Itse ainakin koin, että eron läpikäynnissä auttoi kuulla toisten ihmisten käyneen läpi samoja asioita kuin itsekin, ja lopulta selvinneen kaikesta.
Kovasti voimia jaksaa vaikean ajan yli! Things will get better, one day. Jaksuja.
Lähetä kommentti