Ulkona on ollut tänään niin kaamea ilma, etten ole käynyt missään, koska ei ole ollut aivan pakko. Ja jos tästä kämpästä ei lähde ulos, näkee ihmisiä vain ikkunasta. Kuvittelin, että olisin iltaan mennessä ehtinyt jo tulla aivan hulluksi.
Jostain syystä oloni ei kuitenkaan ole erityisen mökkihöperö. Ei edes pahemmin masentunut. Olen kyllä itkeskellyt tänään enemmän kuin parina viime päivänä, mutta se johtunee enimmäkseen siitä, että tänään on ollut enemmän aikaa ajatella.
Netti on ollut seuranani ja sen myötä montakin ihmistä. En siis ehkä uskalla ihan hehkuttaa sitä, miten osaan olla koko päivän ihan yksin. Pidän tätä kuitenkin jonkinlaisena saavutuksena ja todistuksena siitä, että opin vielä olemaan yksinkin. Koska taitaa se oikeastikin olla niin, että ihmisen pitää ensin osata elää yksin ennen kuin voi elää toisen kanssa... Kunhan ei vain lopulta kävisi niin, että päätyy elämään yksin liian kauan, niin kauan, ettei enää osaa sovittaa toista ihmistä elämäänsä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti