Tunneskaaloista

Tänään on ollut hyvä päivä. Olen ollut sosiaalinen, olen nauranut. Olen saanut uuden jääkaapin, jonka saatuani tunsin riemua. Kävin kauempana vähän isommassa kaupassa, ja selvisin siitä. Tunsin itseni itsenäiseksi.

Juuri eron jälkeen tunneskaalani oli varsin suppea: siihen sisältyi suru, epätoivo ja täysin turtana oleminen. Päivän tai pari erosta tähän tunneskaalaan tuli lisäksi lievä hyväntuulisuus, joka kuitenkin rajoittui vain tiettyihin sosiaalisiin tilanteisiin. Noin viikon eron jälkeen olin tyytyväinen, kun olin turta. Koska jos en ollut turta, olin ahdistunut ja onneton. Silloin olin myös niin itsekeskeinen, että oikein hirvitti. En yhtäkkiä osannut olla kiinnostunut kenenkään muun asioista, päähäni mahtui vain oma tilanteeni.

Tilanne on vähitellen muuttunut tuosta normaalimpaan. On ollut iloa, innostusta ja jopa riemua. Lisäksi on tullut myös yksinäisyys, mutta myös toivo kukkii vahvasti.

Tälle päivälle on tehnyt paljon hyvää se, että olen irkannut paljon itselleni uudella irc-kanavalla. Paikalla on joitakin vieraita ihmisiä, jotka eivät tiedä T:stä muuta kuin sen, mitä olen hänestä kertonut. Jostain syystä se on saanut minut tuntemaan, että saan jossakin seurassa olla ihan oma itseni. Pidän itsestäni hitusen enemmän, kun saan ihan itselleni tyypillisesti hehkuttaa hienoa uutta jääkaappiani, eikä kukaan ajattele, että minun pitäisi vain olla surullinen jatkuvasti.

Mietin, että olen ilmeisesti henkisesti aika vahva. Tai ainakin minusta tuntuu vahvalta. Minulla on vahvasti sellainen olo, että minä selviän. Ja osaan pitää itseni kurissa niinä hetkinä, kun heikompi turvautuisi T:hen tai koittaisi kuitata pahan olonsa viinalla tai vaikka oudoilla ihmissuhteilla. Suurimmat ongelmani nyt Turussa ovat liittyneet käytännön asioihin. On pitänyt opetella selviytymään yksin. Kun selviydyn jostakin, tunnen, että selviydyn vähitellen myös elämisestä itsekseni. Ehkä olisin paljon suuremmissa ongelmissa, jos selviytyisin aina helposti käytännöstä mutta minulla olisi hankaluuksia käsitellä tunteitani. Ja koska ajattelen näin, olen huolissani T:stä. Sille tunteiden käsitteleminen ei ole koskaan ollut kamalan helppoa.

Tämä eroprosessi on kuitenkin jotakin sellaista, missä en voi auttaa T:tä. Voin vain toivoa, että hänellä on joku, jolle puhua. Tiedostan nyt jo aika vahvasti, että roolini suhteessamme oli usein juurikin henkinen tuki ja jonkinlainen tunteiden tulkki. Tiesin usein, mikä T:llä oli hätänä, ennen kuin hän itse edes tajusi pahan tuulensa syitä.

Minusta tuntuu, että käsittelen itse eroa kaikkein tehokkaimmin itsekseni. Kirjoittaminen on auttanut paljon niin kuin ihan vain ajatteleminenkin. En ole vielä varsinaisesti puhunut kenenekään kanssa kasvotusten eroon liittyvistä syvällisemmistä asioista, ja alan ehkä kaivata sellaista jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin paljon tekee ihan se, että ylipäätään tapaan ihmisiä. Kun olen paljon yksin, välillä suorastaan janoan toisten ihmisten seuraa.

Huomaan jo, että elän tällä hetkellä kuin vuoristoradassa, jossa edellä oleva rataosuus ei näy. Hyvää päivää voi seurata toinen hyvä päivä tai lähes täysi romahdus. Niinä romahduksen hetkinä kaipaan sitä alun turtaa olotilaa. Kuitenkin luulen, että ne välillä pilkahtelevat ilon tunteet ovat noiden romahdusten arvoisia. Kun tunnen iloa, tunnen olevani elossa. Ja saan toivoa paremmasta tulevaisuudesta.