Kun elämä lopulta taas jatkui, eron käsitteleminen kirjallisessa muodossa kävi tavallaan turhaksi. Viimeisin blogimerkintä on noin kahden kuukauden takaa. Kun katselin tietokoneeltani kirjanmerkkejäni, mietin aina välillä, pitäisikö käydä kirjoittamassa merkintä siitä, miten minulla menee. Loppujen lopuksi sitten huomasin, että jonkinlaisia kuulumisia oli joku kaivannutkin, joten päätin nyt sitten vielä kerran tarttua tähän blogiin.
Minulla menee mielestäni yleisesti ottaen hyvin. Ero ja sen aiheuttamat elämänmuutokset ja sen myötä elämästä kadonneet ihmiset ovat varmasti mielessäni vielä viikoittain mutta eivät päivittäin. Haikeaa oloa tai itkuisuutta tulee äärimmäisen harvoin, yleensä vain hyvin voimakkaiden unien tai muiden vastaavien kokemusten takia. Sanoisin, että olen jälleen siinä perusonnellisuuden tilassa, joka on ollut minulle aika tyypillinen viime vuosina.
Tuntemuksiini vaikuttaa ihan varmasti paljon se, että löysin uuden suhteen alle kahden kuukauden jälkeen erosta. Se tapahtui ihan helvetin pian, tavallaan ehkä liiankin pian, mutta en toisaalta usko tilaisuuksien hukkaan heittämiseen. Jos kohdalle osuu ihminen, jonka kanssa asiat yksi kerrallaan loksahtelevat kohdilleen, en näe järkeä siinä, että jättäisi kaiken väliin vain, koska eron jälkeen nyt vain kuuluu olla tietty aika sinkkuna.
Omalla tavallaan on tietysti harmi, että tietyt edellisen suhteen painolastit kulkevat vielä mukanani. Olisi mukavaa lähteä uuteen suhteeseen puhtaalta pöydältä, ilman pelkoja, jotka liittyvät täysin niihin ongelmiin, joita minulla oli T:n kanssa. Joidenkin asioiden kanssa en oikein tiedä, johtuuko varovaisuuteni edellisestä suhteestani vai onko se vain tervettä järkeä. Tällä hetkellä minua esimerkiksi repivät kaksi vastakkaista tunnetta: voimakas sitoutumisen pelko ja toisaalta voimakas tarve sitoutua. Toinen johtuu suoraan erosta, toinen uuden suhteeni toisesta osapuolesta. Pelottavaa on se, etten osaa täysin varmasti yhdistää pareja. Mitä jos tarpeeni sitoutua johtuukin jotenkin suhteestani T:n kanssa? Ja mitä jos se sitoutumisen pelko tulee siitä, että tämä uusi onkin sitten aivan totaalisen väärä? Oikeasti en usko näin, mutta en uskalla mennä väittämään, etteikö se voisi näinkin olla. Sekavaa, tiedän.
Jos joku muuten kysyisi, mitä tunnen T:tä kohtaan, en osaisi vastata. Toisaalta hänestä on tullut jo hämmentävänkin vieras, toisaalta tuntuu kuin jotain pieniä paloja rakkautta häntä kohtaan olisi pesiytynyt minuun pysyvästi. Mustasukkaisuus ainakin on poissa, samoin tarve päästä jakamaan arjen sattumuksia hänen kanssaan.
Siltä varalta, että tätä lukee joku, jolle erosta yli rämpiminen on syystä tai toisesta ajankohtaista, tahdon antaa kaksi neuvoa. Ne eivät ole suuria, mutta itse kolme kuukautta sitten todella kaipasin edes jotain ohjeistusta, joten ehkä näistä voi olla jollekulle jotakin iloa:
1.) Älä ajattele exääsi, älä hänen nykyisyyttään, tulevaisuuttaan. Ajattele itseäsi, omaa tulevaisuuttasi. Suuntaa kaikki energiasi ajassa eteenpäin. Tämä ei ole aina helppoa, mutta se onnistuu kyllä.
2.) Katsele uusia ihmisiä ihan vapaasti, anna itsesi ihastua vaikka monta kertaa päivässä. Sinun ei tarvitse olla enää uskollinen exällesi, eikä missään oikeasti sanota, että suhteen jälkeen olisi pakko leikkiä jotakin luostarielämää. Jos uusi suhde tai jonkun muun kanssa oleminen tuntuu ajatuksenakin jo pahalta, luo silti jonkinlaista lievempää säpinää edes mielikuvituksen tasolla.
Lehtivihreä kiittää ja kuittaa, ehkä joskus vielä aiheesta lisää, ehkä ei. :)
7 kommenttia:
Luin blogisi kokonaan läpi, itselleni aihe on nyt ajankohtainen. Minut jätettiin 10 vuoden jälkeen ilman järkevämpää syytä (minulle järkevää). Avovaimo ei vain nähnyt tulevaisuutta enää ja halusi tilaa. Ja jätti kokonaan.
Kamppailen itse samojen tunteiden kanssa kuin sinäkin aikoinaan ja sain paljon rohkaisu omille tunteille kun huomasin että muut ajattelevat/kokevat samoin. Jopa sukupuolesta riippumatta.
Erosta on nyt 1 1/2 kuukautta ja vieläkin koen syyllisyyttä kun käyttäydyn kuin sinkku. Vaikka olen sinkku. Kirjoituksistasi on apua!
Kiitos tästä blogista. Käyn itse juuri sattunutta eroa läpi, ja on jollain tasolla helpottavaa lukea näitä tuntemuksia, että sinulla ne pahimmat menivät yli ja elämä jatkui. Itselläni pahin taitaa olla vielä tulossa. Aion silloin palata tännekin vielä takaisin.
Kiitos, että jaoit erokokemuksesi minullekin. Avoero on edessä viiden vuoden yhdessä asumisen jälkeen, tajusin sen kaksi päivää sitten viimein. Pahin on vasta tulossa vaikka tuntuu, että tämän pahempaa ei voisi olla. On hyvä kuulla että tästä voi selvitä.
minä kiitän myös. erosta kolme päivää, tosin se ei tullut yllätyksenä, vaan omasta aloitteestani. Kuitenkin koko ajan kaikki kaikkialla muistuttaa Hänestä ja yksinäisyys/tulevaisuus tuntuu välillä lohduttomalta. Nyt janoaa muiden saman kokeneiden ajatuksia. En totta tosiaan olekaan yksin.
Kiitos, kaiken tämän uskomattoman pahan olon keskellä on hyvä kuula että tästä on mahdollista selvitä eteenpäin...
Minäkin haluan kiittää kovasti tästä blogista! Poikaystäväni jätti minut 1,5 viikkoa sitten reilun vuoden seurustelun jälkeen. Olen nyt eron kohdassa "Minä olen täysin tarpeeton koko maailmalle", mikä taitaa rassata itseni lisäksi myös ystäviäni ja työkavereitani. Juuri kun olin saanut vähän kasattua itseäni, sain häneltä tekstiviestin ja kaikki romahti jälleen. Miksi minussa elää vielä toivonkipinä, vaikka olen niin kovasti yrittänyt sen sammuttaa?
Hei! Kiitos blogistasi! Poikaystäväni päätti 4 vuoden seurustelun (3 vuotta yhteisasumista) jälkeen, että tämä oli tässä. En saanut minkäänlaista syytä. Jouduimme asumaan 3 kuukautta vielä yhdessä, koska kaupunkimme asuntotilanne on niin huono. Sinä aikana hän antoi ymmärtää kaikenlaista ja toiveeni nousivat monta kertaa. Ja joka kerta tipuin aina vain korkeammalta. Nyt olen asunut yksin 2 viikkoa. Vihaan kaikkea tässä asunnossa, enkä missään nimessä tahdo kutsua tätä kodiksi. Mietin vain, miten pääsisin pakoon kaikkea. Ajattelen Häntä päivittäin ja kaipaan. Vaikka joka päivä on yhtä tuskaa, on helpottavaa lukea muiden kokemuksia. Tämä blogi antoi toivoa siitä, että kyllä tämä tästä helpottaa, ehkä nopeammin kuin uskoisinkaan. Toivottavasti uusi parisuhteesi tekee sinut onnelliseksi ja muutenkin voit hyvin.
Lähetä kommentti