Identiteetistä

Eron jälkeen olen miettinyt paljon identiteettiä. Tajuan rakentaneeni aika paljon minäkuvaani sen varaan, että seurustelin. Seurusteleminen ei ollut minulle niinkään oman itseni ympärille rakentunut lisäulottuvuus vaan jonkinlainen itseeni kietoutunut tukiranka, jonka ympärille sitten kaikenlaiset lisäulottuvuudet saivat rauhassa kehittyä.

Pelkäsin, että romahtaisin, kun tuo ranka otettiin pois. Ja odotin, milloin se romahdus tapahtuu. Nyt aikaa on kulunut kohta jo kuukausi, ja minäkuvani on edelleen pystyssä vahvana. Se on ehkä jopa saanut kehittyä johonkin suuntaan tänä aikana.

Ymmärrän koko ajan paremmin ja paremmin, että suhteen aikana keräämiäni kokemuksia ja ajatuksia ei ole pyyhitty pois. Minä olen vanhempi ja viisaampi kuin ennen T:n tapaamista. Enkä ole yhtään vajaa ilman T:tä. Olen edelleen ihminen, jolla on suuri tarve rakastaa ja pitää huolta, mutta se ei tee minusta vajaata.

Opettelen jatkuvasti itsekseni päässäni lauseita kuten "olen elänyt avoliitossa" tai "olen käynyt läpi avoeron". Koitan jotenkin sisällyttää noita ajatuksia siihen, miten itseni näen. Sillä minä näen nuo kokemuksina, joista voi saada voimaa. Ja ovathan ne toisaalta myös kokemuksia, jotka erottavat minut monesta ikäisestäni. Kun ajattelen ihmissuhteitani, tunnen itseni aina välillä paljon vanhemmaksi kuin olen. Enkä oikein tiedä, osaisinko tai haluaisinko tuntea itseäni niin nuoreksi kuin oikeasti olen.